Etusivu > Tutkimus ja kehittäminen > Hankkeet > Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (EVTK)

 

Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (EVTK)

EVTK-tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa 65−85-vuotiaiden terveydentilassa, elintavoissa, toimintakyvyssä sekä palvelujen ja apuvälineiden käytössä tapahtuneista pitkän ja lyhyen aikavälin muutoksista.

EVTK-tutkimus on toteutettu postikyselytutkimuksena joka toinen vuosi vuodesta 1985 alkaen. Vuosina 1985–1989 tutkimuksen kohdeväestö oli 65–79-vuotiaat, ja vuodesta 1993 alkaen kohdeväestönä ovat olleet 65–84-vuotiaat.

EVTK-tutkimus on tärkeä väline terveyspoliittisessa suunnittelussa, ja tutkimusaineistoa hyödynnetään lisäksi monissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Miten elintavat ovat muuttuneet?

Eläkeikäisten ruokatottumukset ovat muuttuneet pitkällä aikavälillä myönteiseen suuntaan. Voin käyttö leivällä on vähentynyt, kasviöljyn käyttö ruoanlaitossa on yleistynyt, ja maitolaaduksi valitaan yhä useammin rasvaton maito. Kasvisten, marjojen ja hedelmien päivittäiskäyttö on myös yleistynyt, niin miehillä kuin naisillakin. Terveelliset ruokatottumukset ovat yleisempiä korkeammin koulutetuilla.

Alkoholinkäyttö on lisääntynyt, etenkin 65−74-vuotiailla. Vuonna 2009 eläkeikäisistä miehistä tupakoi päivittäin kymmenen prosenttia, ja naisista viisi prosenttia. Eläkeikäisen väestön päivittäistupakoinnin yleisyydessä ei ole koulutusryhmittäisiä eroja.

Liikunnan harrastaminen ainakin neljä kertaa viikossa on eläkeikäisten keskuudessa vähentynyt 1990-luvun puolivälin jälkeen.Toimintakyky ja arkitoiminnoista selviytyminen on parantunut tutkimusjakson aikana. Myös itse arvioitu terveydentila on parantunut.

EVTK-tutkimuksen raportit

 

Raportti THL:n kirjakaupasta

Vuoden 2009 EVTK:n raportin voi tilata painettuna THL:n kirjakaupasta.

Linkki THL:n kirjakauppaan

Muualla palvelussa Muualla palvelussa

Muualla verkossa Muualla verkossa