© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Hyvät järjestökumppanit!
Kuten varmasti jo kaikki tiedätte, RAY on kehittämässä parhaillaan seurantajärjestelmää. Tämän järjestelmän tarkoitus on strukturoidulla tavalla kerätä tietoa rahoitetun toiminnan tuloksista ja vaikutuksista väestötasolla.
RAY:n seurannan tehtäviin kuuluu myös rahoitetun toiminnan toimintaympäristötiedon kerääminen niin järjestöjen kuin avustusosaston toiminnan tarpeisiin. Eräs keino kerätä toimintaympäristötietoa liittyy tämän viestin perussisältöön.
Olemme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa tämän syksyn aikana viritelleet yhteistyötä toimintaympäristötiedon keräämisen tarpeisiin liittyen. Yhteistyö liittyy alueelliseen terveys- ja hyvinvointitutkimukseen ATH.
Olemme valinneet teidät järjestökumppaneiksemme kyselyn kehittämiseen. RAY on ehdottanut kyselykokonaisuuteen muutamaa sosiaali- ja terveysalan järjestötoiminnan kannalta keskeistä kysymystä. Haluaisimme teidän kommenttinne näiden kysymysten toimivuudesta. Voitte myös halutessanne ehdottaa mahdollisia lisäkysymyksiä. Näiden kysymysten avulla saamme tulevaisuudessa erittäin kattavan otoksen eri puolelta Suomea. Pystymme tulosten avulla analysoimaan väestötasolla muun muassa sitä, millaista järjestötoimintaa eri puolilla Suomea harjoitetaan ja millaista toimintaa eri paikkakunnilla kaivataan.
Omien kommenttienne lisäksi meille olisi ensiarvoisen tärkeätä saada kommentteja myös toimintaanne osallistuvilta aktiivisilta ihmisiltä, tulevilta kyselyn vastaajilta. Pyytäisimme teitä mitä kohteliaimmin toimittamaan noin kymmenen järjestöaktiivin (toiminnassanne eri tavoin mukana olevan ihmisen) sähköpostiosoitteen, jotta voisimme lähettää tämän kyselyn myös heidän pilotoitavaksi ja kommentoitavaksi.
Voitte toimittaa nämä sähköpostiosoitteet osoitteeseen ath-info@thl.fi. Toimittakaa omat vastauksenne ja kommenttinne kyselyyn sekä sähköpostiosoitteet 29.10.2011 mennessä. Järjestötoiminnassa mukana olevien sähköpostiosoitteita voitte toimittaa myös 29.10 jälkeenkin.
Kaikkia vastauksianne käsitellään anonyymisti ja vastauksien käsittelystä vastaa luottamuksellisesti THL. Emme luovuta aineistoa muihin kuin tämän viestin mukaisiin käyttötarkoituksiin ja yksittäisiä vastauksia sisältävää aineistoa ei käsitellä THL:n ulkopuolella.
ATH-kyselyn järjestötoimintaa koskevaan lomakkeeseen pääsette oheisesta linkistä. Kyselyyn vastaamiseen ja kommentointiin menee aikaa noin 10 minuuttia.
Linkki kyselyyn
Salasana löytyy saamastasi sähköpostista.
Kiitos panoksestanne toimintamme kehittämiseksi!
Kehittämisterveisin,
Janne Jalava Risto Kaikkonen
seurantapäällikkö vastaava tutkija
Raha-automaattiyhdistys (RAY) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
etunimi.sukunimi@ray.fi etunimi.sukunimi@thl.fi
puh. 040 350 1538 puh. 020 610 8176