© THL 2013 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Etusivu > Tilastot > Tiedonkeruut >
Ensimmäiselle vastaanottokäynnille sairaanhoitopiirien sairaaloihin odotti joulukuun 2012 lopussa noin 87 000 henkilöä, joista yli kolme kuukautta odottaneita oli noin 5 000 (6 %). Tilanne on parantunut huomattavasti elokuun lopusta, jolloin yli kolme kuukautta ensimmäistä käyntiä odottaneita oli lähes 14 000 (16 %). Yli kolme kuukautta odottaneiden lukumäärät ovat vähentyneet erityisesti ortopedian ja silmätautien erikoisalojen vastaanotoille. Ensimmäiselle käynnille odottavien tilanne on nyt parempi kuin kertaakaan vuonna 2007 alkaneen hoitoonpääsyn seurannan aikana.
Odotusajoissa ensimmäiselle käynnille on alueellisia eroja. Kaikista ensimmäiselle käynnille odottaneista yli kolme kuukautta odottaneita oli joulukuun lopussa eniten Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä (20 %) ja vähiten Pohjois-Savon sairaanhoitoiirissä (0,2 %).
Kuviot ja taulukot tiedonkeruun keskeisistä tuloksista 31.12.2012 (ppt 441 kt)
THL julkaisee erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn seurantatiedot tiivisteinä ja kuutioina.
Tiivisteet näyttävät tärkeimmät hoitoonpääsyn seurantatiedot helposti ja nopeasti havainnollisina kuvioina. Vertaile tuottajia ja erikoisaloja. Seuraa alueellista ja kansallista kehitystä.
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn tiivisteet
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn tiivisteiden käyttöohjeet
Raportointityökalut eli kuutiot mahdollistavat tietojen monipuolisen tarkastelun. Kuutioissa on kaikki kansallinen erikoissairaanhoidon hoitoonpääsytieto: katsele, kääntele, vertaa ja poimi jatkokäyttään.
Kuutiot: Peruskuutio ja Psykiatrian kuutio
Pikaohje erikoissairaanhoidon raportointikuutioiden kasittelyyn (pdf 400 kt)
Ajankohtaista
Erikoissairaanhoidon hoitoopääsyn tiedonkeruun ohjeistus ja Excel-talukot
Tiedonkeruu 30.4.2013 tilanteesta päättyy 15.5.2013.
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn seuranta - Määrittelyt ja ohjeistus 2013
Opas erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn toteutumisen seurantaan otetaan käyttöön vuoden 2013 alusta
Ajankohtaisuutinen erikoissairaanhoidon hoitoonpääsystä 31.12.2012
Muualla palvelussa
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn kehitys 2007–2012
Perusterveydenhuollon hoitoonpääsy
THL kerää ja julkaisee perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn toteutumista koskevat seurantatiedot.
Muualla verkossa
Erikoissairaanhoitoa koskeva lainsäädäntö
Terveydenhuoltolain 6. luvussa säädetään hoitoonpääsystä.
(Finlex - Valtion säädöstietopankki)
Valviran hoitoonpääsyn valvonta
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ja aluehallintovirastot valvovat erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn toteutumista.