© THL 2013 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Runsas 2 prosenttia kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista ohjattiin rikos- ja riita-asioiden sovitteluun vuonna 2011. Sovitteluun ohjatuista rikoksista ja riita-asioista runsas puolet oli väkivaltarikoksia. Väkivaltarikosten osuus sovitteluun ohjatuista rikoksista ja riita-asioista kasvoi noin 6 prosenttiyksikköä.
Lähisuhteessa tapahtuneita rikoksia lähetetään sovitteluun entistä enemmän, mihin on pääosin vaikuttanut rikoslakimuutos, jonka myötä myös lievät pahoinpitelyt lähisuhteessa muuttuivat virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi.
Kaiken kaikkiaan rikos- ja riita-asioiden sovittelukäsittelyyn ohjattiin yhteensä 13 240 rikostapausta ja riita-asiaa. Tapausmäärät kasvoivat vuoteen 2010 verrattuna 7,5 prosenttia. Rikoksiin liittyviä sovitteluja oli 12 895 ja riita-asioihin liittyviä sovitteluja 345.
Sovittelu käynnistyi 70 prosentissa sovitteluun ohjatuista rikossovittelualoitteista. Käynnistyneistä rikossovitteluprosesseista keskeytyi 14 prosenttia.
Sovitteluun ohjattiin erityisesti nuoria rikoksen tekijöiksi epäiltyjä henkilöitä. Rikosten ja riita-asioiden tekijöiksi epäillyistä vajaa puolet oli alle 21-vuotiaita. Alle 15-vuotiaiden osuus oli 14 prosenttia. Sovittelun piirissä käsitellyt teot kohdistuivat pääsääntöisesti edelleen aikuisväestöön.
Sovittelukäsittelyyn ohjatut rikostapaukset ja riita-asiat 2007−2011
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011
Medling i brott- och tvistemål 2011
Mediation in Criminal and Civil Cases 2011
Tilastoraportti 15/2012, 18.6.2012. THL
Aune Flinck
puh. 029 524 7208
Tuula Kuoppala
puh. 029 524 7234
Salla Säkkinen
puh. 029 524 7064
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi