Sosiaali- ja terveyspalvelut erilaistuvat, kun tilaaja–tuottaja-mallilta puuttuu valtion ohjaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistaminen on Suomen kunnissa arkipäivää, ja noin viidennes kunnista on ottanut tilaaja–tuottaja -mallin sisäiseksi toiminnanohjauksen välineeksi. Kunnilta ovat kuitenkin puuttuneet selkeät valtakunnalliset linjaukset siitä, kuinka erottaa toisistaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaaminen ja niiden tuottaminen, ja mitkä ovat palveluiden ulkoistamisen tavoitteet. Valtio on seurannut kunnissa tapahtunutta kehitystä, mutta ei ole ohjannut sitä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisema tuore tutkimus.
 
”Sitä saa mitä tilaa” -tutkimuksen mukaan valtionhallinto on edistänyt sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistamista ja tilaaja–tuottaja-toimintatavan käyttöön ottoa ennen muuta kehittämällä kilpailulainsäädäntöä. Elinkeinopoliittiset tavoitteet, markkinoiden luominen ja kilpailun synnyttäminen ovat olleet tilaaja–tuottaja -mallin käyttöön oton keskeisiä tavoitteita. Kun kilpailutukset ja palvelujen ulkoistamiset lisääntyvät ja alan yritystoiminta vahvistuu, silloin kunnissa tarvittaisiin aiempaa ohjaavampaa hankintanormistoa ja parempaa osaamista palveluiden ostamiseen. Suuret ja pienet kunnat ovat palvelumarkkinoilla hyvin erilaisessa asemassa.
 
Valtio on edistänyt palvelumarkkinoiden kehitystä ja kunnat ovat saaneet tehdä ulkoistamispäätöksensä vapaasti omista lähtökohdistaan. Kunnissa on toimittu usein tilannekohtaisesti, ennakoimatta valintojen seurauksia tai analysoimatta väestön palvelutarpeita ja palvelumarkkinoita. Monien, eri tavoin kuntiin sidoksissa olevien tuottajien tuottaman palvelukokonaisuuden hallitseminen on kunnille haaste. Laadun seuranta ontuu eikä palveluista tiedottamisesta ole yhtenäisiä käytäntöjä. Vaarana on, että kansalaisten eriarvoisuus lisääntyy, kun palvelujen järjestämistavat erilaistuvat.

Monissa muissa maissa päätös tilaaja–tuottaja -malliin siirtymisestä on tehty valtakunnallisesti Suomea yhtenäisemmin ja ohjatummin. Meillä kukin kunta on voinut itse valita, miten se soveltaa tilaaja–tuottaja -mallia. Muissa maissa terveydenhuollon tilaajaorganisaatiot ovat usein joko maakuntahallinnon tai valtion aluehallinnon toimielimiä. Niiden väestö on monikymmenkertainen suomalaisen kunnan keskikokoon verrattuna.
 
Kunta ei voi siirtää palvelujen järjestämisvastuuta ulkoistetulle palvelun tuottajalle. Käytännössä palveluiden järjestämisvastuu kuitenkin hämärtyy, jos kunnalla ei ole enää edellytyksiä tuottaa palveluja itse. Tutkimusraportin kirjoittajat näkevät vaarana, jos sosiaali- ja terveyspalveluja ulkoistetaan yritystoiminnan ehdoilla. Elinkeinopolitiikan tulisi tukea palveluiden kehittämistä eikä päinvastoin. Kirjoittajat ehdottavat, että sosiaali- ja terveysalan hankintoja tulisi ohjata yksityiskohtaisemmin erityissäädöksillä, jotta hyviksi havaitut käytännöt leviäisivät ja vakiintuisivat. Ohjausta ja valvontaa tulisi kehittää myös muilla tavoilla kuin pelkkiin hankintasopimuksen määräyksiin tukeutuen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajilta tulisi edellyttää laadun osoittamista yhteisesti hyväksytyllä järjestelmällä.

Sitä saa mitä tilaa -tutkimuksesta kertoo tänään ilmestyvä Tesso-lehti.

Lähde:

Maijaliisa Junnila ym., Sitä saa mitä tilaa. Tilaaja-tuottaja-toimintatavan kehittyminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. THL, Raportti 42/2012. Kirjan tilaukset: THL:n verkkokirjakauppa. Toimittajakappaleet: eija.oinio@thl.fi.

Lisätietoja:

Maijaliisa Junnila
johtava asiantuntija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
puh. 029 534 7631 tai 050 3670 842 

Juhani Lehto
professori
Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö,
puh. 050 3721 942

Tuomas Aho
asianajaja
puh. 050 526 3451

Viestinnän yhteystiedot
THL:n viestinnän päivystys palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Puh. 029 524 6161