Masennuslääkitys alentaa skitsofreniapotilaiden itsemurhakuolleisuutta

10.5.2012

Masennuslääkkeet alentavat skitsofreniapotilaiden kuolleisuutta, kun taas bentsodiatsepiinien käyttö lisää kuolleisuutta merkittävästi. Erityisesti tämä koskee itsemurhakuolleisuutta. Useiden antipsykoottisten lääkkeiden samanaikainen käyttö taas ei vaikuta kuolleisuuteen millään tavalla. Nämä ovat uuden skitsofreniapotilaiden lääkitysyhdistelmiä koskevan tutkimuksen tuloksia.

”Emme tienneet, että masennuslääkkeillä olisi niin positiivinen vaikutus”, toteaa kliinisen psykiatrian professori Jari Tiihonen Karoliinisen instituutin kliinisen neurotieteen laitokselta. Tiihonen on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Suomessa.

Tutkimukseen osallistui 2 588 suomalaista skitsofreniapotilasta. Potilaita seurattiin ensimmäisestä sairaalakäynnistä keskimäärin neljän vuoden ajan. Rekisteritutkimuksella selvitettiin eri lääkitysyhdistelmien yhteys kuolleisuuteen tutkimusryhmässä.

Tutkimusryhmästä kuoli 160 potilasta tutkimuksen aikana. Yleisimmät kuolemansyyt (57 tapauksessa) olivat ulkoisia, esim. hukkuminen, myrkytys tai väkivalta. Näistä tapauksista 35 oli itsemurhia; itsemurha sekä sydän- ja verisuonitaudit olivat kaksi merkittävintä kuolemansyytä.

Tutkimuksessa havaittiin, että bentsodiatsepiineja käytettäessä kuoleman riski oli 91 % korkeampi kuin silloin, kun niitä ei käytetty. Itsemurha oli yleisin kuolinsyy, ja suurin osa itsemurhan tehneistä potilaista oli käyttänyt bentsodiatsepiineja yli neljän viikon ajan.

”Kohonnut itsemurhariski bentsodiatsepiineja pitkään käyttäneiden potilaiden keskuudessa selittynee osittain sillä, että lääkityksen päättyessä saattaa kehittyä vieroitusoireita. Näihin oireisiin voi kuulua hyvin ankaraa ahdistusta ja unettomuutta, ja tämä on saattanut vaikuttaa eräiden potilaiden päätökseen surmata itsensä. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että bentsodiatsepiinilääkitystä ei koskaan lopeteta yhtäkkiä vaan vähitellen, usean viikon tai kuukauden kuluessa, ja aina lääkärin valvonnassa”, Jari Tiihonen sanoo.

”Bentsodiatsepiinien väliaikainen käyttö on perusteltua taudin akuutissa vaiheessa, jos potilas on voimakkaan ahdistunut. Mutta psykiatrian hoitosuositusten mukaan bentsodiatsepiineja ei pidä käyttää kuukautta pidempään, ja lääkärien on tärkeää noudattaa näitä suosituksia”, Jari Tiihonen jatkaa.

Tutkimuksessa havaittiin, että masennuslääkkeitä käytettäessä kuoleman riski oli 43 % alhaisempi kuin silloin, kun niitä ei käytetty. Useamman antipsykoottisen lääkkeen samanaikainen käyttö taas ei vaikuttanut potilaiden kuolleisuuteen millään lailla.

”Yleisesti ollaan sitä mieltä, että skitsofreniapotilaiden hoitaminen useammalla kuin yhdellä antipsykoottisella lääkkeellä samanaikaisesti olisi vaarallista, mutta tutkimus ei tue tätä käsitystä lainkaan. Arvelisin, että useimmat lääkärit määräävät lisää antipsykoottisia lääkkeitä jos vain yhden käyttö ei näytä auttavan potilasta. Tutkimuksemme nelivuotisen seurantajakson tulosten perusteella tämä ei lisää kuolleisuutta potilaiden joukossa. Lääkeyhdistelmillä on kylläkin muita sivuvaikutuksia kuten lihomisen riski, mikä myös vaikuttaa potilaiden terveyteen. Siksi on edelleen suositeltavaa edetä varovasti lääkkeiden määräämisessä”, Jari Tiihonen toteaa.

Tutkimus rahoitettiin sosiaali- ja terveysministeriön EVO-tutkimusvaroista sekä Janssen-Cilag -lääkeyhtiön tuella.

Lähde:

Polypharmacy with antipsychotics, antidepressants or benzodiazepines and mortality in schizophrenia. Jari Tiihonen, Jaana T. Suokas, Jaana M. Suvisaari, Jari Haukka, Pasi Korhonen. Archives of General Psychiatry, Julkaistu verkossa 7.5.2012.

Lisätietoja:

Jari Tiihonen
tutkimusprofessori
puh. +46-76-9481342 tai +358-50-3418363
etunimi.sukunimi@ki.se tai etunimi.sukunimi@thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 020-alkuiset puhelinnumerot poistuvat käytöstä 9.5.2012. Tilalle tulee valtionhallinnon uusi 0295-alkuinen numerointi.  THL:n viestintä palvelee teitä numerossa 029 524 6161 arkisin kello 9-16. Vaihteen uusi numero on 029 524 6000.

 

 

Päivitetty 10.5.2012

THL:n viestintä

Viestinnän yhteystiedot
THL:n viestinnän päivystys palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Puh. 029 524 6161