Läskillä lukutaitoa – suomalaiset laihduttamaan Nepalin hyväksi

15.1.2010


Suomalainen yksityishenkilö on haastanut suomalaiset, Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan laihdutuskampanjaan. Yksityishenkilön maksama kampanjan laihdutustulosten mukaan määräytyvä tukisumma käytetään Nepalin opettajankoulutuksen hyväksi. Ulkoasiainministeriö seuraa varojen käyttöä Nepalissa. THL tukee kampanjaa tiedotuksella ja kokoamalla punnitustiedot.

Kampanjan taustahenkilö toivoo, että Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat organisoivat punnitukset. Kampanjaan osallistuminen on seurakunnille täysin vapaaehtoista. Jos seurakunta päättää osallistua, se voi järjestää punnitukset parhaaksi katsomallaan tavalla. Seurakunnat voivat tarvittaessa pyytää apua punnitusten järjestämiseen esimerkiksi paikallisilta Sydänyhdistyksiltä tai muilta tahoilta, mutta seurakuntien tulee toimia tietojen kokoajina. Laihduttamisesta kiinnostuneiden kannattaa seurata seurakuntien verkkosivuja ja ilmoittelua lähimmistä punnituspaikoista ja ajoista.

Alkupunnitukselle aikaa helmikuu, loppupunnitukselle toukokuu

Kampanjaan osallistuvien seurakuntien tulee järjestää alkupunnitukset 28.2.2010 mennessä. Laihdutusaikaa on kolme kuukautta. Loppupunnitus tulee järjestää viimeistään 30.5.2010, jolloin loppupaino sekä ”ostettavan läskin” määrä kirjataan. Seurakunnat toimittavat THL:lle yhteenvetotiedot punnitustuloksista, joiden perusteella Nepalin opettajankoulutuksen tukisumma määräytyy. Lahjoittaja ostaa laihdutetut läskit 15 euron kilohintaan. Ostotarjous on tehty maksimissaan 10 miljoonalla eurolla.

Kampanjaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat täysikäiset henkilöt, joilla on ylipainoa. Loppupaino ei saa alittaa ihannepainon alarajaa (painoindeksi 18,5 kg/m2).

Lisätietoja kampanjasta, ohjeet seurakunnille ja laihdutusvinkkejä löytyy osoitteesta www.thl.fi/laskillalukutaitoa

Lisätietoja:

Pekka Puska
pääjohtaja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Puh. 020 610 6001

Suvi Virtanen
professori
THL, Ravitsemusyksikön päällikkö
Puh. 020 610 8729
Sähköposti etunimi.sukinimi(at)thl.fi

Seija Kinni-Huttunen
kehitysviestintäpäällikkö
Ulkoasiainministeriö
Puh. (09)160 56348
Sähköposti etunimi.sukunimi(at)formin.fi

Päivitetty 15.1.2010

THL:n viestintä

THL:n viestinnän päivystys palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Puh. 020 610 6161.
Viestinnän yhteystiedot