Sikainfluenssaepidemian huippu takana – rokotukset jatkuvat

17.12.2009

STM ja THL tiedottavat:

Sikainfluenssaepidemian huippu on ohi koko maassa ja terveydenhuollon epidemiasta aiheutuva kuormitus on rokotuksia lukuun ottamatta palautunut lähes normaaliksi. Tartuntoja esiintyy kuitenkin vielä kevääseen saakka ja sikainfluenssan aiheuttama toinen epidemia-aalto on todennäköinen jo kevään kuluessa, jos rokotuskattavuus jää alhaiseksi. Sikainfluenssarokotuksen ottamista suositellaan edelleen.

Suomessa on jaettu 1 716 000 rokoteannosta. Tällä hetkellä rokotetaan koululaisia, nuoria aikuisia ja varusmiehiä. Yli 64-vuotiaiden perustautinsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien rokotukset ovat usein paikoin jo alkaneet. Yli 24-vuotiaiden perusterveiden henkilöiden rokotukset alkavat ensi vuoden puolella.

Rokotteita tulee Suomeen noin 250 000 - 300 000 annosta viikossa. Kaikki 5,3 miljoonaa rokoteannosta ovat saapuneet maahan maaliskuuhun 2010 mennessä.

Kunnat vastaavat rokotusten järjestämisestä, mutta työnantajat voivat rokotuttaa työntekijänsä myös työterveyshuollossa.Työterveyshuolto ja kunta sopivat näiltä osin rokotusjärjestelystä.

Sikainfluenssarokotteen tavallisin haittavaikutus pistosalueen paikallisreaktio

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on saanut 314 ilmoitusta influenssa A(H1N1)v- eli sikainfluenssarokotuksen epäillystä haittavaikutuksista. Haittavaikutusten kirjo ja yleisyys vastaavat yleisesti influenssarokotteilla todettuja haittavaikutuksia, eivätkä ne anna aihetta epäillä rokotteen turvallisuutta.

Tavallisimpia haittaa aiheuttaneita oireita olivat pistosalueen paikallisreaktio, kuumeen nousu ja huonovointisuus. Joukossa oli myös useita allergistyyppisiä reaktioita kuten nokkosihottumia tai suun ja nielun alueen tuntemuksia sekä hengitystieoireita. Rokotuksen jälkeinen haitta ei välttämättä tarkoita, että rokotus olisi sen aiheuttanut.

Vakavat oireet ovat hyvin harvinaisia. Tähän mennessä kaksikymmentä sairastapausta on luokiteltu vakaviksi yli yön kestäneen sairaalaseurannan vuoksi. Suurimmalla osalla heistä oli ohimeneviä allergiatyyppisiä oireita kuten hengenahdistusta, erilaisia iho-oireita tai yleisoireita. Sairastuneista kolmella oli äkillistä hoitoa vaativa allerginen reaktio eli anafylaksia. Näillä henkilöillä oli lisäksi muu allergia tai astma, mutta ei kananmuna-allergiaa. Myös yksi 13 vuorokauden kuluttua rokotuksesta tapahtunut kuolema on raportoitu, mutta rokotuksen ei katsota aiheuttaneen kuolemaa.

Raskaana olevat ovat saaneet myös tavanomaisia yleisoireita, jotka eivät ole vaikuttaneet raskauden kulkuun. Neljä ilmoitettua alkuraskauden keskenmenoa on ajallisesti liittynyt rokotuksiin. Lisäksi yksi 23. viikolla oleva raskaus päättyi neljä vuorokautta äidin rokotuksen jälkeen ennenaikaiseen synnytykseen ja vastasyntynyt menehtyi pian synnytyksen jälkeen. Noin 10 000 raskautta keskeytyy Suomessa spontaanisti joka vuosi. Keskimäärin 3/1000:sta raskaana olevasta saa keskenmenon viikon kuluessa sikainfluenssarokotuksesta pelkän ajallisen yhteensattuman vuoksi.

Influenssaan tautina sekä aikaisempiin influenssarokotuksiin on ajoittain yhdistetty erilaisia tulehduksellisia hermo-oireita. Kahden viikon kuluessa sikainfluenssarokotuksesta ilmenneistä hermo-oireista on raportoitu yksi Guillain-Barrén syndrooman oirekuvan uusiminen, neljä kasvohermohalvausta ja kolme mahdollista kuulohermosta johtuvaa toispuoleista kuulon alenemaa. Näiden oireiden ilmaantuvuus ei poikkea niiden normaalista ilmaantuvuudesta väestössä.

Allergia-asiantuntijat: Pandemrix-rokote turvallinen myös kananmuna-allergisille

Suomalaisten allergia-asiantuntijoiden mukaan Suomessa käytetty Pandemrix on turvallinen rokote myös kananmuna-allergisille. Tällä hetkellä suuri osa vaikeimmin kananmunalle allergisista riskiryhmiin kuuluvista lapsista (esim. astmalapset ) on saanut Pandemrix-rokotteen. Harvat allergiset reaktiot on voitu hoitaa helposti. Pandemrix-rokotteessa on häviävän pieniä jäämiä kananmunan valkuaisen proteiinia. Suomessa suositellaan allergikkojen rokottamista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaisesti.

Lisätietoja

Johtaja Tapani Melkas, STM, p. (09) 160 73886
Ylijohtaja Juhani Eskola, THL, p. 020 610 6006
Ylilääkäri Terhi Kilpi, THL, p. 020 610 8678
Erikoistutkija Rose-Marie Ölander, THL, p. 020 610 8328 (rokotteiden jakelu)
Vastaava ylilääkäri Mika Mäkelä, HYKS Iho- ja allergiasairaala, p. (09) 471 86305 (allergisten rokottaminen)

Liitteet ja linkit

Asiantuntijalausunto kananmuna-allergisten henkilöiden rokottamisesta sikainfluenssaa vastaan (pdf 19 kB)
Sikainfluenssa - THL:n virallinen tietopaketti

Sikainfluenssarokote
Raportti rokotteiden haittavaikutuksista (pdf 100 kt)

Päivitetty 17.12.2009

THL:n viestintä

THL:n viestinnän päivystys palvelee mediaa kesä-elokuussa arkisin klo 9–15.
Puh. 020 610 6161.
Viestinnän yhteystiedot