WHO katsoo Meksikon ja Yhdysvaltojen sikainfluenssan olevan kansainvälinen kansanterveydellinen uhka, mutta ei suosittele matkailun rajoittamista

26.4.2009

26.4.2009 

Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtajan Margaret Chanin sikainfluenssatilanteen vuoksi kokoon kutsuma hätätilakomitea käsitteli tilannetta ensimmäisessä kokouksessaan 25.4. Komitean perustaminen tapahtui vuonna 2005 uusitun kansainvälisen terveyssäännöstön (International Health Regulations, 2005) perusteella. WHO:n pääjohtajan vetämän komitean tehtävä on ottaa kantaa siihen, onko kyseessä kansainvälinen kansanterveydellinen uhkatilanne sekä tukea pääjohtajaa tilanteen edellyttämien kansainvälisten suositusten antamisessa.

WHO toteaa, että kyseessä on kansainvälinen kansanterveydellinen uhkatilanne. Muut WHO:n kokouksen jälkeen antamat suositukset koskevat epätavallisten hengitystieinfektioepidemioitten sekä vakavien keuhkokuumetapausten varhaisen toteamisen ja seurannan tehostamista. WHO ei antanut suositusta matkailun rajoittamisesta Meksikoon tai Yhdysvaltoihin. WHO:n mukaan tilanteesta käytettävissä oleva tieto ei ole riittävä kannan ottamiseksi siihen, tuleeko influenssapandemian uhkan astetta nostaa nykyisestä, 5 vuotta voimassa olleesta uhkataso 3:sta (asteikko 1-6, jossa taso 6 tarkoittaa varsinaista pandemiaa).

WHO:n linjan mukaisesti Suomen terveysviranomaiset eivät näe tarpeelliseksi matkailun rajoittamista. Matkailijalle suositellaan huolellisen hygienian noudattamista hengitystietinfektioiden estämiseksi (ohjeita osoitteessa www.ktl.fi/portal/10581). Lisäksi on järkevää matkalla välttää suoraa kosketusta henkilöihin, joilla on menossa oireinen infektiotauti. Tartuntaa ei voi saada syömällä sianlihaa tai siitä tehtyjä elintarvikkeita. Kausi-influenssarokotteella rokottaminen ei todennäköisesti anna suojaa sikainfluenssainfektiota vastaan, mutta tätä koskevat tiedot ovat vielä hyvin vajavaisia.

Meksikon tai USA:n sikainfluenssatapausten selvityksistä ei ole merkittävää uuttaa tietoa. Kummassakin maassa tutkitaan epidemia-alueen hengitystieinfektioita käyttäen laajoja oireisiin perustuvia tapausmäärittelyjä oikeiden laboratoriotutkimusten suorittamiseksi. Näiden tapausmäärittelyjen piiriin sisältyvät kaikkien hengitystieinfektiomikrobien aiheuttamat taudit, minkä vuoksi alustavat luvut ovat suuria verrattuna laboratoriotutkimuksin varmennettujen ihmisten sikainfluenssatapausten lukumääriin. Lähipäivinä on odotettavissa lisää tutkimustietoja, joiden perusteella saadaan luotettava kuva sikainfluenssaepidemian laajuudesta, viruksen tarttuvuudesta sekä vakavien tautimuotojen osuudesta.

THL ja STM tekevät tiivistä yhteistyötä EU:n komission ja Euroopan tautikeskuksen (ECDC) kanssa. EU:n viranomaiset koordinoivat jäsenmaiden toimenpiteitä ja välittävät ajantasaisia tilannetietoja mm päivittäisissä maiden edustajien puhelinkokouksissa.

Lisätietoja

tutkimusprofessori Petri Ruutu, p. 020 – 610 8670
tutkimusprofessori Ilkka Julkunen, p. 020 – 610 8372
laboratorionjohtaja Thedi Ziegler, p. 040 – 532 4790
tartuntatautilääkäri Laura Pakarinen, p. 020 -  610 8557 (virka-aikana)

Päivitetty 29.10.2009

THL:n viestintä

THL:n viestinnän päivystys palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Puh. 020 610 6161.
Viestinnän yhteystiedot