© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Taloustutkimuskeskus DIW:n tuoreen tutkimuksen mukaan Saksassa oli vuonna 2008 suhteellisesti köyhiä runsaat 11 miljoonaa eli 14 prosenttia väestöstä. Luku on kymmenessä vuodessa noussut neljä prosenttiyksikköä.
Erityisen hälyttävää on lapsiköyhyyden dramaattinen kasvu viime vuosina. Kun köyhien lasten määrä on jo reilusti yli kahden miljoonan, vuonna 2003 luku oli vain puolet nykyisestä. Lasten köyhyydessä ei ole kyse vain talousahdingosta, vaan myös koulutus- ja työllisyysnäkymien puutteesta, aliravitsemuksesta ja sosiaalisten kontaktien riittämättömyydestä.
Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden 2010 saksalaisena mottona on Mit neuem Mut, joka kehottaa jatkamaan rohkeasti eteenpäin.
Lasten sosiaalisen kasvun tukemiseksi sekä köyhyysriskin ja -kierteen vähentämiseksi tarjotaan muun muassa saksankielen opetusta, terveysvalistusta ja harrastusmahdollisuuksia kuten urheilua ja musiikkia
Kohderyhmänä ovat erityisesti maahanmuuttajataustaiset, pitkäaikaistyöttömät, ikäihmiset, vammaiset ja yksinhuoltajat. Lisäksi edistetään sukupuolten tasa-arvoa työmarkkinoilla. Keinoja ovat esimerkiksi uudenlaiset koulutusmahdollisuudet, koulutuksesta toiseen siirtymisen helpottaminen, ulkomaisten tutkintojen hyväksyminen ja elinikäinen oppiminen.
Tavoitteena on parantaa työmarkkinoilta etääntyneiden terveys- ja majoituspalveluita sekä velkaneuvontaa ja koulutustarjontaa. Kohderyhmän muodostavat muun muassa asunnottomat, moniongelmaiset, turvapaikanhakijat, pakolaiset ja maahan ilman virallisia henkilöllisyysasiakirjoja tai oleskelulupia tulleet "paperittomat".
Saksassa teemavuoden toteuttamisesta vastaa Työ- ja sosiaaliministeriö (Bundesministerium für Arbeit und Soziales).
Saksan työ- ja sosiaaliministeriön verkkopalvelu
Saksan teemavuoden kansalliset verkkosivut
Lisää tietoa Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodesta Saksassa (englanniksi)
Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuotta vietetään myös muualla Euroopassa. Lue, mikä on köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen muualla ja mitä teemoja maat ovat valinneet nostettavaksi esille.