Kaksostutkimukset Helsingin yliopiston ja THL:n yhteistyönä tehdään kahta pitkittäistutkimusta suomalaisista kaksosista ja heidän perheistään: Nuorten Kaksosten Terveystutkimus (englanniksi FinnTwin16) ja Kaksosten Kehitys ja Terveys-tutkimus (englanniksi FinnTtwin12).
Nuorten mielenterveyskohortti Hankkeessa on vuosien 2002–2003 aikana koottu kyselylomakkeilla tiedot kaikista Tampereen ja Vantaan 9. luokkalaisista ja seurantatiedot heistä on koottu kaksi vuotta myöhemmin. Hankkeessa selvitetään mielenterveys- ja päihdeongelmien syntyä, riskitekijöitä (mm. kiusaamista) ja kulkua. Kyseessä on yhteistyöhanke Tampereen yliopiston kanssa.
Interventio- ja palveluiden tutkimus- ja kehittämishankkeet
Toimiva lapsi & perhe (Tl & p) Hanke tutkii ja kehittää lasten ja nuorten ongelmia ehkäiseviä ja hyvinvointia edistäviä palveluja ja rakenteita kuntien kanssa.
Yhteispeli Yhteispeli-hankkeen tavoitteena on parantaa koulun mahdollisuuksia lapsen terveen kasvun edistämisessä.
Nuorten uni-interventiotutkimus Hankkeessa tutkitaan nuorten unihäiriöitä ja niihin liittyviä tekijöitä ja tutkitaan lyhyen uni-intervention vaikuttavuutta.