Alkoholiohjelman ehkäisevän päihdetyön toimintaa ja koulutuksia Pohjois-Suomen alueella alkuvuonna 2012.
Kuulumisia
- Alkoholiohjelma jatkuu painopistealueina alkoholilain kokonaisuudistus, alkoholiverotuksen tarkistaminen sekä aluekoordinaatiomallin vakiinnuttaminen.
- Uusimpina kumppaneina ovat tulossa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, Oulun hiippakunnan tuomiokapituli sekä Taivalkosken kunta.
- Syksyisen arviointikyselyn tulokset koottu ja niitä tullaan käyttämään myös pohjana kumppanuuskonseptin valtakunnallisessa ja alueellisessa jatkokehittämisessä.
Tapahtumia
- Vuodelle 2012 on tulossa runsaasti tapahtumia, joista suurimpana Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ajankohtaispäivät
Oulussa 20.-21.9.2012.
Muita tapahtumia Oulussa:
Pakka - seminaari 26.1.2012
Mielenterveys ja päihdetyön neuvottelupäivä 14.2.2012
Pullo Pois - koulutus 29.3.2012
- Kevään ja syksyn aikana toteutetaan Alkoholiohjelman ja Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa yhteistyössä Tuunattu tähti, virittävä valistus - kierros maakunnittain. Oulussa tilaisuus on 20.3.2012 ja Kajaanissa 21.3.2012.