Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus (Maamu)

 

Etnokids ja Nuorten kotoutumisen indikaattorit -hanke

Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten terveys- ja hyvinvointitutkimus

Lapset. Lapset ja nuoret ovat yhteiskunnassa kaikkein haavoittuvaisemmassa asemassa, joten heidän terveyttään ja hyvinvointiaan pitää kaikin tavoin vaalia. Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla ja nuorilla saattaa olla erityisiä lisähaasteita, mutta myös erityisiä voimavaroja kasvaessaan Suomessa. Heidän kasvuympäristönsä tutkiminen on hyvin tärkeää.

Meillä on hyvin vähän tietoa maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten terveydestä, hyvinvoinnista, kasvusta ja kehityksestä. Maamu-tutkimuksen yhteydessä toteutettiin vuosina 2011-2012 pääkaupunkiseudulla erillinen tutkimus venäläis-, somali- ja kurditaustaisten perheiden nuorille. Tutkimuksessa kerättiin tietoa 13–16 – vuotiailta nuorilta haastattelun, kyselylomakkeen ja terveystarkastuksen avulla. Nuoret osallistuivat tutkimukseen huoltajiensa luvalla.

Tutkimus tuottaa tietoa maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten terveyteen, hyvinvointiin ja kotoutumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä siitä, miten palvelujärjestelmät ja aikuiset tukevat lapsen kasvua ja kehitystä koulussa ja kotona. Lisäksi selvitetään vanhempien sosiaalisia, taloudellisia ja psyykkisiä voimavaroja tukea lastensa kasvua ja kehitystä.

Tutkimustuloksia julkaistaan hankeraportissa, tieteellisissä julkaisuissa sekä Terveytemme-verkkopalvelussa. Ensimmäisiä tuloksia on saatavilla vuoden 2013 aikana. Tutkimuksesta saatuja tietoja voidaan verrata kantaväestölle suoritetun Lasten ja nuorten terveysseuranta -tutkimuksen tuloksiin: Lasten ja nuorten terveysseurannan tutkimus (LATE)

Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia (2010-2013), Eu:n Kotouttamisrahasto (2011-2013) ja THL. Teemme tutkimusta yhteistyössä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen ja Kotipuun sekä Helsingin yliopiston kanssa.
Väestöliiton etnokids

14.5.2012 pidetyn Etnokids seminaarin esitykset:

Lisätietoja:

Tiina Laatikainen
tutkimusprofessori, lääketieteen tohtori
Kansantautien ehkäisyn osasto
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
PL 30, 00271 Helsinki
etunimi.sukunimi@thl.fi

This page in English

kotouttamisrahaston logo