Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Tehtävä Suomelle – eriarvoistuminen pysäytettävä!

 

Tehtävä Suomelle – eriarvoistuminen pysäytettävä!

Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuoden logoVuosi 2010 on ollut Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Sen aikana on herätelty poliittista keskustelua, saatu tietoa lupaavista toimintatavoista, nostettu esiin uusia näkökulmia ja kyseenalaistettu niin totuttuja käsityksiä kuin virheellisiä mielikuviakin. Ja tekemistä riittää: esimerkiksi viime vuonna toimeentulotukea sai jo yli satatuhatta alle 30-vuotiasta aikuista kun vuotta aikaisemmin heitä oli ollut yli 40 000 vähemmän.

Vaikuta köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseen

Teemavuoden aikana on pidetty aiheesta ääntä, meluttu ja muistutettu päättäjiä asiasta, haastettu köyhyystalkoisiin sekä kuultu ja kuunneltu köyhyydessä eläviä. Aihetta on tutkittu, ja on tehty koko joukko isoja ja pieniä tekoja. Mutta entäs nyt – mitä olisi tehtävä seuraavaksi? Alla olevan linkin kautta voit esittää oman tehtäväsi Suomelle. Kokoamme tulleet tehtävät keskustelua varten. Vastaathan kyselyyn 14.1.2011 mennessä.
Vastaa kyselyyn

Maabrändivaltuuskunnan mukaan meidän vahvuutemme on ennakkoluuloton ja ratkaisukeskeinen tapa suhtautua ongelmiin. Toisen maailmansodan jälkeinen sosiaalisten erojen ja köyhyyden perustavanlaatuinen vähentyminen ovat esimerkkejä tästä asenteesta. Viimeisen puolentoista vuosikymmenen aikana suunta on valitettavasti ollut toinen. On taas aika tarttua toimeen ja kääntää Suomen suunta tasa-arvoisempaan suuntaan.
Lue Maabrändivaltuuskunnan loppuraportti

Palaa Stop köyhyys! –teemavuoden tunnelmiin

Stop köyhyys! -metrokampanja 23.11.2010

Stop köyhyys! -teemavuoden tapahtumien kooste

Lue lisää

Sakari Hänninen, Elina Palola ja Maija Kaivonurmi (toim.). Mikä meitä jakaa? Sosiaalipolitiikkaa kilpailuvaltiossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2010. (pdf, 1,3 Mt)

Marja Vaarama, Pasi Moisio & Sakari Karvonen (toim.). Suomalaisten hyvinvointi 2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2010. (pdf, 1,2 Mt)

Lisätietoja

Jouko Karjalainen
tutkija
puh. 020 610 7223, 040 547 5723

Elina Palola
erikoistutkija
puh. 020 610 7652, 040 518 8136

Anna Keto-Tokoi
projektipäällikkö
puh. 020 610 7074, 040 505 1049

Pia Okamo
tiedottaja
puh. 040 707 4068, 020 610 7059

Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi(at)thl.fi