Alle on koottu koulukotien kehittämistyöhön liittyviä hankkeita, joihin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (ent. Stakes) on osallistunut.
Rap-hanke 2009-
Harvialan koulukodissa aloitettiin rap-hanke syksyllä 2009. Hanke jatkuu osana muuta toimintaa. Sen lopputuloksena syntyi muun muassa dokumenttielokuva ja cd-levy.
Lue lisää Harvialan koulukodin rap-hankkeesta
Sijaishuollon kehittämisyksikkö -hanke 2007-2009
Vuonna 2006-2007 toteutetun selvityshankkeen tuloksena käynnistyi Sijaishuollon kehittämisyksiköt -hanke Kasvun Yhteisöissä sekä Sippolan koulukodissa. Hankkeessa:
- Kehittämisyksiköt tuottivat koulutusta ja valmennusta sekä tarjosivat hankeosaamista ja sijaishuollon sisällöllistä osaamista.
- Toimet paransivat sijaishuollon ammatillista osaamista ja alueellista yhteistyötä.
- Varsinaisen hankeajan päätyttyä kehittämisyksiköiden kehittämistyön tulokset jäivät elämään alueilla toimivina käytäntöinä.
Valtion koulukotien jälkihuoltohanke 2005-2007
Hankkeen aikana
- käynnistettiin alueellista yhteistyötä ja verkostoiduttiin muihin jälkihuollon kehittämishankkeisiin
- käynnistettiin konkreettisia sijaishuollon aikaisia, jälkihuoltoa tukevia toimenpiteitä valtion koulukodeissa
- kehitettiin nuoren itsenäistymisvalmiuksia jo sijaishuollon aikana parantavia toimintamalleja ja yhdenmukaistettiin dokumentointia sijaishuollon aikana ja jälkihuoltoon siirryttäessä
- parannettiin viranomaisyhteistyötä sijaishuollon eri siirtymävaiheissa
- jälkihuollossa olevien nuorten seurantaa ja jälkihuollon onnistumisen arviointikeinoja mallinnettiin
- tarjottiin hoito- ja kasvatushenkilöstölle keinoja ja menetelmiä tukea nuorta tämän itsenäistymisprosessissa
Laavu-hanke ja valtion koulukotien laadun kehittäminen 2004-2006
Laavu-hankkeessa
- Hankkeen koulutusohjelmassa laatua lähestyttiin prosessien näkökulmasta. Lähtökohtana oli rajapintatyöskentely, jolla tarkoitettiin lapsen siirtymää avohuollosta sijaishuoltoon ja edelleen sijaishuollosta jälkihuoltoon. Prosessien kuvaamisen ja kehittämisen lisäksi myös muut laatuun vaikuttavat seikat pyrittiin nostamaan esille.
- Valmennuksessa nostettiin esiin kysymykset kunkin koulukodin perustehtävästä ja arvoista sekä strategisista kumppanuuksista, työn arvioinnista, tuloksellisuudesta ja dokumentoinnista ja niitä pohdittiin koulukotikohtaisesti.
- Johtamisen kysymyksiä käsiteltiin muutosjohtamisena ja prosessinomistajuutena, jotka ovat tärkeitä teemoja laatujärjestelmän sisäisessä toiminnassa.