Pelaatko rahasta? Uskotko, että seuraava kerta tuo jättipotin?

Mahdollisuus voittaa ja rikastua sattuman ja onnen peleissä on kiehtonut ihmisiä vuosituhansien ajan. Suuren voiton äärimmäisen pieni todennäköisyys ei pelatessa haittaa. On houkuttelevaa uskoa, että juuri tänään onnetar suosii ja kartutat pelaamalla lomakassaa tai ehkä muutat koko elämäsi!

Useammin tunne kuin taito

Muutamassa rahapelissä, esimerkiksi vakio- ja raviveikkauksessa sekä pokerissa, asiantuntemus ja taito saattavat auttaa, mutta eivät takaa pelimenestystä. Hyväkin pokerinpelaaja häviää, jos käteen tulee jatkuvasti huonoja kortteja.

Todellisuudessa sattuma sanelee pelimenestyksen. Nopeatempoisten pelien jännitys ja haaveet helposta rahasta houkuttavat jatkamaan pelaamista, joskus pidempään kuin olisi varaa.

Pelaamista vahvistavat myös moniin peleihin liittyvät erilaiset aistiärsykkeet sekä näennäisesti pelaajan omaa hallintaa viestivät pelien ominaisuudet. Kun automaatin napin painallus tai kotikoneella tehty internet-vedonlyönti alkaa yhdistyä omaan myönteiseen tunnetilan muutokseen, tapahtuu ehdollistumista eli oppimista.

Myönteisiä pelaamisen tunnetiloja ovat esimerkiksi jännitys, voiton odotus, mielihyvä ja rentoutumisen tunne.

Riskiä, ongelmia, pelaamishäiriötä

Joillekin rahapelaamisesta voi tulla hauskan ajanvietteen sijaan ongelma, joka uhkaa sosiaalista elämää, mielenterveyttä ja omaa taloutta.

Ongelmiin pätee samanlainen ajatus vaikeusasteen jatkumosta kuin esimerkiksi päihdeongelmiin:

  • osalla rahapelaamiseen ei liity ongelmia
  • osalla on lieviä (riskipelaaminen) ongelmia
  • osalla vaikeampia ongelmia (ongelmapelaaminen)
  • pienelle osalle kehittyy muuta elämää hallitseva, vakavia haittoja aiheuttava rahapelaamisen häiriö.

Rahapelaamisen ongelmat ja rahapelaamisen häiriö ovat mielenterveydellisiä ongelmia, joita pelit eivät yksinään synnytä. Vaikka rahapelejä onkin saatavilla runsaasti, ja se voi lisätä ongelmapelaamista, pelkkä altistuminen rahapeleille ei riitä ongelmien ja pakonomaisen pelaamisen häiriön syntyyn.

Taustalla biologisia ja psykososiaalisia syitä

Arviolta kolmannes vakavista rahapelaamisen häiriöistä (patologisesta pelaamisesta) yhdistyy perinnöllisiin ominaisuuksiin. Rahapelaamisen häiriötä ennustaa, jos aloitat pelaamisen jo varhaisnuoruudessa ja jos saat kotoa mallia. Rahapelaamisen häiriö voi kuitenkin kehittyä missä iässä tahansa. Häiriö voi myös olla tapa hoitaa tai lääkitä itseään. Tällöin ihminen koettaa pelaamalla välttää ja paeta elämän vaikeuksia ja tunne-elämän ongelmia.

Arviolta 120 000–130 000 suomalaista (noin 3 prosenttia aikuisista) on ongelmapelaajia. Heistä noin 40 000 (noin prosentti aikuisista) kärsii rahapelaamisen häiriöstä (patologinen pelaaminen), (Lähde: Taloustutkimus, 2007).

Pelaajan ongelmat koskevat myös lähipiiriä

Kun myös ongelmapelaajan lähipiiri kärsii, pelaamisen ongelmat koskettavat suoraan ja välillisesti jopa 5–10 prosenttia aikuisväestöstä. Pelaamisongelma on kansanterveydellinen huolenaihe.

Kansanterveyden näkökulmasta pelaamisongelman ehkäisy on paras menettelytapa. Ehkäisyn keinoja ovat muun muassa asiallisen tiedon tarjoaminen kansalaisten omien päätösten pohjaksi sekä mahdollisimman varhainen ongelmakehitykseen puuttuminen.

Rahapelien pelaamisen ongelmat ovat Suomessa uudehko aihe, joka sijoittuu osittain samalle alueelle kuin alkoholin ja muiden huumeiden käytön ongelmat ja osittain samalle alueelle kuin mielenterveysongelmat. Vakiintunutta hoitokäytäntöä erityisesti rahapelaamisen ongelmiin ja -häiriöön ei Suomessa vielä valtakunnallisesti ole.

Tutki pelaamistasi pelipäiväkirjan avulla

Voit tutkia omaa rahapelien pelaamistasi pelipäiväkirjan avulla. Merkitse kalenteriin päivittäin rahapelien pelaamiseen käytetty aika ja raha. Katso paljonko pelaat viikossa tai kuukaudessa? Kuinka suuri osuus rahoistasi kuluu rahapeleihin?

Kun tiedät kuinka paljon ja kuinka usein pelaat, voit tutkia pelaamistasi tarkemmin.

Monet peliyhtiöt antavat asiakkaan pyynnöstä määräaikaisen pelikiellon. Esimerkiksi Veikkauksen internetin kautta tapahtuvassa pelaamisessa voit asettaa erilaisia rajoituksia omalle pelaamisellesi.

Teksti: Jukka Halme
päivitetty 18.6.201