Etusivu > Aiheet > Tietopaketit > Kesäterveys > Heitä vapaalle vastuullisesti > Kuppa tartuttava kaksi vuotta

Kuppa on tartuttava kaksi vuotta - käytä kondomia

Kuppa on Treponema pallidum -bakteerin aiheuttama yleistulehdus, jossa eri vaiheet seuraavat toisiaan. Kupan oireet vaihtelevat eri vaiheissa ja oireita esiintyy myös muualla kuin sukuelinten alueella.

Kuppa on tartuttava kahden vuoden ajan tartunnasta. Sen jälkeen tauti etenee hoitamattomana tartunnan kantajassa.

Vuonna 2009 Suomessa todettiin 198 kuppatartuntaa. Noin puolet tartunnan saaneista oli naisia. Kuppatartunnat ovat lisääntyneet etenkin miesten välisessä seksissä pääkaupunkiseudulla. Puolet kaikista kuppatartunnoista tuodaan ulkomailta.

Kondomi suojaa kuppatartunnalta

Kuppa tarttuu suojaamattomassa seksissä. Se voi myös tarttua istukan kautta äidistä sikiöön.

Tartunnan saanut on velvollinen ilmoittamaan seksikumppaneilleen kuppatartunnasta. Kumppanien tutkimus ja hoito on erittäin tärkeää uusintatartuntojen ehkäisemiseksi.

Jos epäilee saaneensa kuppatartunnan, kannattaa hakeutua tutkimuksiin omalle terveysasemalle tai sukupuolitautien poliklinikalle. Kupan tutkimus ja hoito on maksutonta kunnallisissa hoitopaikoissa.

Suomessa kaikki raskaana olevat äidit tutkitaan kupan suhteen äitiysneuvolassa, jotta tarvittava hoito voitaisiin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Myös kaikki verenluovuttajat seulotaan kuppatartunnan suhteen.

Monenlaisia oireita tai oireeton

Kuppa voi aiheuttaa 3─4 viikon kuluttua tartunnasta kivuttoman haavan tartunta-alueelle, sukuelinten tai suun alueelle ja lisäksi paikallisen imurauhasturvotuksen. Taudin edetessä voi ilmaantua yleisoireita, kuten lämpöilyä, päänsärkyä, lihaskipuja sekä ihottumaa vartalolle, kämmeniin ja jalkapohjiin. Myöhäisvaiheessa kuppa voi aiheuttaa sydän- verisuoni- tai luumuutoksia. Bakteeri voi levitä aivoselkäydinnesteeseen ja aiheuttaa keskushermosto-oireita.

Tartunta voi olla myös pitkään oireeton.

Kuppa hoidetaan antibioottipistoksilla

Kuppatartunta todetaan osoittamalla kuppabakteerin vasta-aineita verestä. Kupan hoitona käytetään penisilliinipistoksia 2─3 viikon ajan. Hoidon pituus riippuu taudin vaiheesta. Hoidon jälkeen varmistetaan paraneminen veriarvoja seuraamalla.

Teksti: Eija Hiltunen-Back
päivitetty 17.6.2010