Etusivu > Tutkimus ja kehittäminen > Tilastot ja rekisterit

 

Tilastot, rekisterit ja väestötutkimukset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toimii yhtenä Suomen tilastoviranomaisista. Laitos tuottaa tilasto- ja rekisteritietoa sosiaali- ja terveydenhuollosta, sairauksista ja niiden hoidosta. Osa tiedosta tuotetaan tilastoviranomaisen roolissa valtakunnallisesti kattavista rekisteriaineistoista ja osa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa pääosin otosaineistoista tai valmiista tilastoaineistoista. Aineistot sijaitsevat Kansanterveyslaitoksen (KTL) ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes) vanhoilla sivustoilla.

Uusimpiin tilastotietoihin voi tutustua tilastouutisissa. Tilastojen julkaisukalenteriin on koottu tilastotiedotteiden ja kokoomajulkaisujen ilmestymisajat.
Tilastouutiset

Tilastojen julkaisukalenteri

Tilastoja aiheittain

Ikääntyneet
Tilastoja esim. sosiaalihuollon laitos- ja asumispalveluista, säännöllisestä kotihoidosta sekä dementia-asiakkaista sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä 2001, 2003 ja 2005.

Lapsuus ja perhe

Tilastoja esim. lastensuojelusta, lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmästä, lapsen elatuksesta ja huollosta, kasvatus- ja perheneuvonnasta, kouluterveyskyselystä ja Nuorten elinolot -vuosikirjasta.

Lisääntyminen

Tilastoja esim. synnyttäjistä, synnytyksistä ja vastasyntyneet, raskaudenkeskeytykset, steriloinnit, hedelmöityshoidot sekä synnynnäiset epämuodostumat.

Mielenterveys
Esimerkiksi psykiatrian erikoisalan laitoshoito.

Päihteet

Muun muassa alkoholitilanne, päihdehuolto, Taskumatti, huumetilanne ja huumehoidon tietojärjestelmä.

Sosiaalipalvelut

Henkilöstö, rikossovittelu, säännöllinen kotihoito, sosiaalimenot, sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut, toimeentulotuki, yksityiset sosiaalipalvelut, ikääntyneiden, vammaisten, sosiaalisen luototuksen ja lasten päivähoidon tilastokysely kuntiin vuonna 2007.

Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot
Kuntien ja sairaanhoitopiirien tarvevakioidut menot ovat vertailuaineisto palvelujärjestelmän kehittämisen tueksi päättäjille, johtaville viranhaltijoille, suunnittelijoille ja tutkijoille. Tiedot tuotetaan vuosittain.

Terveyspalvelut

Muun muassa henkilöstö, hoitoon pääsyn seuranta [hoitotakuu], sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus [benchmarking], terveydenhuollon avopalvelut, terveydenhuollon kustannukset ja rahoitus, terveydenhuollon laitospalvelut, yksityiset terveyspalvelut.

Vammaisuus
Muun muassa sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut.

Terveys-, tilasto- ja tutkimustietoa

Kansallinen FINRISKI-tutkimus
Väestötutkimus kroonisten, ei-tarttuvien tautien riskitekijöistä, toteutetaan joka viides vuosi.

Kouluterveyskysely
Vuosittainen tutkimus nuorten elinoloista, kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista ja -osaamisesta sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta.

Terveys 2000, Hälsa 2000, Health 2000
Kansallinen tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä.

Terveyskäyttäytyminen ja terveys: aikuisväestön (AVTK)

Kyselytutkimus.

Terveyskäyttäytyminen ja terveys: eläkeikäisen väestön (EVTK)

Kyselytutkimus.

Terveytemme
Tilastotietoja väestön terveydestä alueittain ja väestöryhmittäin. Pilotti Terveytemme-hankkeen tuottamista terveystiedoista.

Tietokantoja ja portaaleja

Piste tapaturmille!
Tietoa ja työvälineitä ammattilaisille koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyyn sekä turvallisuuden edistämiseen.

Sydän- ja verisuonitautirekisteri
Kuolinsyyrekisterin, sairaaloiden hoitoilmoitusrekisterin ja lääkekorvausrekisterin sydän- ja verisuonitauteja koskevista osista muodostettu yhdistelmärekisteri.

Hoitoilmoitustietokannat (Netti-Hilmo)
Sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidon ja asumispalvelujen käytöstä.

Sotkanet-verkkopalvelu

Tilastotietoja sosiaali- ja terveysalan keskeisiltä aihealueilta jokaisesta kunnasta.

Tartuntatautirekisteri
Tartuntatautirekisterin tilastotietokanta.

Terveytemme
Tilastotietoja väestön terveydestä alueittain ja väestöryhmittäin. Pilotti Terveytemme-hankkeen tuottamista terveystiedoista.

Julkaisuja

Kokoomajulkaisut
Sisältää muun muassa tilastolliset vuosikirjat.

Health in Finland

Julkaisu ladattavissa liitteineen.

Tilastoetiikka, luokitukset ja rekisterit ja niiden tutkimuskäyttö

Implanttirekisteri
Valtakunnalliseen implanttirekisteriin kerätään tietoa asennetuista ortopedisistä endoproteeseista eli niin sanotuista tekonivelistä sekä hammasimplanteista.

Luokitukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon luokituskeskus ylläpitää alan keskeisimpiä luokituksia.

Rekisteritutkimus
Rekisteritutkimuksen tukikeskus edistää kansallisten rekisterien tutkimuskäyttöä.

Tilastoetiikka ja tilastotoimen pääperiaatteet
Tietoa aiheesta.

Taustatiedot ja tutkimuskäyttö
Sivuilla on muun muassa lomakkeita, rekisteriselosteita ja tutkimuslupakäytäntöjä (Stakes).

Toimipaikkarekisteri
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimipaikkarekisteri TOPI.