Palvelujen järjestämisvastuu

Vammaispalvelujen tarpeen selvittäminen kunnassa
Erityinen järjestämisvelvollisuus – subjektiivinen oikeus
Yleinen järjestämisvelvollisuus 
 määrärahasidonnaiset palvelut ja tukitoimet
Asiakaslähtöisyys
Kunnan ohjeet eivät ohita lakia
Palvelujen järjestämistavat

Sosiaalihuoltolain mukaan vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on kunnilla. Lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään sosiaali- ja terveyspalveluja asukkailleen.

Vammaispalvelulain 3 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina, kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on lisäksi otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.

Vammaispalvelulainsäädännössä palvelut ja tukitoimet jaetaan kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden ja kunnan yleisen järjestämisvelvollisuuden alaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 3 §:n mukaan kunnan on osoitettava voimavaroja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tämä tarkoittaa, että kaikkiin lakisääteisiin – sekä yleisen että erityisen järjestämisvelvollisuuden alaisiin – palveluihin ja tukitoimiin on varattava voimavaroja eli määrärahoja.

Vammaispalvelujen tarpeen selvittäminen kunnassa

Kunnassa on selvitettävä palvelujen tarve silloinkin, kun kunnalla ei ole ehdotonta velvollisuutta järjestää palveluja kaikille edellytykset täyttäville henkilöille. Vammaispalveluissa säädetyn kunnan yleisen järjestämisvelvollisuuden edellyttämä tarvearviointi tapahtuu ensisijaisesti kunnan talousarvion käsittelyn yhteydessä ja sen lainmukaisuutta valvotaan kunnallisvalituksen avulla.

Talousarviota laadittaessa ja määrärahoja suunnattaessa eri sektoreille saadaan tarvetta kuvaavia tietoja

  • edellisenä vuonna tehdyistä edunsuovista yksilöhuollon päätöksistä
  • kunnassa hylätyistä päätöksistä sekä
  • erityisesti sosiaalihuollon asiakaslain ja vammaispalvelulain tarkoittamista palvelusuunnitelmista.

Kunnan on osaltaan huolehdittava talousarviopäätöksessään siitä, että jokaiselle turvataan säännösten edellyttämät riittävät palvelut. Kunnan on varattava määrärahoja pakollisiin (laissa sille määriteltyihin) tehtäviin. Mikäli määrärahapäätös on selkeästi alimitoitettu tai ei vastaa tiedossa olevaa tarvetta, se on lainvastainen.

Erityinen järjestämisvelvollisuus – subjektiivinen oikeus

Kunnan on varattava subjektiivisiin oikeuksiin täysimääräisesti tarvetta vastaavat määrärahat. Sosiaalihuollosta vastaava toimielin ei voi päätöksenteossaan vedota siihen, ettei subjektiivisiin oikeuksiin ole varattu riittävästi määrärahoja. Mikäli määrärahat loppuvat kesken talousarviovuoden, on talousarviota muutettava.

Tällaisia erityisiä järjestämisvelvollisuuden alaisia palveluja ja tukitoimia ovat vammaispalvelulaissa kuljetuspalvelut, palveluasuminen, päivätoiminta, henkilökohtainen apu, asunnon muutostyöt sekä asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet. Sosiaalilautakunnan tulee myöntää subjektiivisella oikeudella turvatut palvelut ja tukitoimet hakemuksesta tuen saamisen edellytykset täyttäville vaikeavammaisille henkilöille talousarvioon varatuista määrärahoista riippumatta.

Yleinen järjestämisvelvollisuus – määrärahasidonnaiset palvelut ja tukitoimet

Osa vammaispalvelulain tarkoittamista palveluista ja tukitoimista on ns. määrärahasidonnaisia palveluja tai tukitoimia. Mainittuja palveluja järjestetään kunnan varaamien määrärahojen edellyttämässä ja mahdollistamassa laajuudessa. Kunnalla on tällöin palveluiden järjestämiseen yleinen järjestämisvelvollisuus.

Korkeimman hallinto-oikeuden vammaispalveluja koskeneessa ratkaisukäytännössä on otettu se lähtökohta, että tarkoitukseen varattujen määrärahojen loputtua kunnalla ei ole velvollisuutta myöntää hakijalle määrärahasidonnaista vammaispalvelua, vaikka hakija täyttäisi vammaispalvelulaissa säädetyt edellytykset.

Määrärahasidonnaisten tukitoimien ja palvelujen saaminen voi estyä, jos jonain vuonna tukitoimiin tai palveluihin varattuja rahoja ei ole tai ne ovat riittämättömät. Saavutettuja etuja ei vammaispalveluissa näissä tapauksissa ole. Merkittävää kuitenkin on, että kunnan – ei esimerkiksi alueellisen toimintayksikön – on näytettävä toteen kaikkien tarkoitukseen osoitettujen määrärahojen loppuneen tai olevan riittämättömät ja että määrärahojen varaaminen on tapahtunut kunnan tiedossa olevan tarpeen mukaisessa ja edellyttämässä laajuudessa.

Jos kunnanvaltuuston talousarviossa vammaispalveluihin varattuja määrärahoja on jäljellä, eikä kunta ole tehnyt määrärahojen kohdentamispäätöksiä, ei palvelua tai tukitointa voi evätä määrärahojen niukkuuden perusteella.

Asiakaslähtöisyys

Asiakaslähtöisyyden ja osallisuuden turvaaminen on vammaispalvelulain 1.9.2009 voimaan tulleen muutoksen palvelusuunnittelua koskevan säännöksen keskeinen elementti. Säännöksen kautta periaate koskee kaikkien vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien tarpeen selvittämistä sekä niiden järjestämistä. Tämä tarkoittaa, että ei ole riittävää järjestää palveluja vain yleisesti arvioidun kunnassa esiintyvän yleisen tarpeen mukaisesti, vaan palveluja järjestettäessä on otettava huomioon myös asiakkaan yksilöllinen palveluntarve.

Kaikkia vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon lain sisältö kokonaisuudessaan suhteessa vaikeavammaisen henkilön yksilöllisiin vammasta ja sairaudesta aiheutuviin tarpeisiin.

Kunnan ohjeet eivät ohita lakia

Kunnan viranhaltijat ovat velvollisia noudattamaan kunnanvaltuuston ja asianomaisen lautakunnan päätöksiä ja ohjeita, mikäli nämä eivät ole sisällöltään ilmeisen lainvastaisia. Viranhaltijat ovat velvollisia ottamaan päätöksissään huomioon erityislainsäädännön ohella myös perustuslainsäädännöllä julkiselle vallalle säädetyt velvoitteet.

Palvelujen järjestämistavat

Kunnilla on mahdollisuus järjestää vammais- ja kehitysvammahuollon palvelut joko omana toimintana tai kunnat voivat ostaa palvelut niitä tuottavilta kuntayhtymiltä tai muilta palvelun tuottajilta. Yksityiset palveluntuottajat ja kansalaisjärjestöt täydentävät julkisia palveluita. Palvelujen maksajina voivat kuntien lisäksi toimia Kela, vakuutusyhtiöt ja asiakas.

Myös kehitysvammalaki lähtee siitä, että kunnat ovat vastuussa palveluiden järjestämisestä. Erityishuollon järjestämistä varten Suomi on jaettu 15 erityishuoltopiiriin. Lisäksi ruotsinkielisenä erityishuollon kuntayhtymänä toimii Kårkulla samkommun. Kunnat voivat tuottaa kehitysvammahuollon palvelut itse tai ostaa niitä yksityisiltä palveluiden tuottajilta tai toisilta kunnilta. Erityishuoltopiirien tehtävänä on kantaa vastuu viimesijaisesti kuntien tehtäväksi säädetyistä erityishuollosta.

Lähteet:

Juha-Pekka Konttinen, erityisasiantuntija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Räty, Tapio: Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry. 2010.

HE 219/1986. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta.

Vammaispalvelujen käsikirja