Hepatiitti A

Mikä on hepatiitti A?

Hepatiitti A on viruksen (HAV) aiheuttama maksatulehdus, jonka vanha nimitys on tarttuva keltatauti. HAV kuuluu pikornavirusten ryhmään. Hepatiitti A on yleinen ns. huonon hygienian maissa. Euroopassa hepatiitti A:n tartuntavaara on keskisuuri Turkissa, Itä-Euroopan maissa, myös Baltiassa ja Balkanilla.

Miten hepatiitti A tarttuu?

Hepatiitti A -virusta erittyy erittäin runsaasti ulosteeseen jo viikko ennen sairauden oireita (kaksi viikkoa ennen keltaisuuden alkua) ja vielä noin viikon ajan keltaisuuden alusta. Mikäli sairastunut ei noudata hyvää käsihygieniaa virus leviää ulosteeseen kosketuksissa olleiden käsien kautta elintarvikkeisiin tai veteen, joiden välityksellä tartunta leviää edelleen. Virus voi levitä myös kosketustartuntana suoraan henkilöstä toiseen ja WC-tilojen kautta. Nilviäisissä, esim. simpukoissa ja ostereissa voi olla virusta suuria määriä, jos niiden viljelmät sijaitsevat lähellä viemärivesien poistoputkia. Suonensisäisten huumeiden käyttäjillä tartunta myös pistosvälineiden välityksellä on mahdollinen.

Mitkä ovat hepatiitti A -infektion oireet?

Aika hepatiitti A:n tarttumisesta ensioireisiin on 15─50 vuorokautta. Hepatiitti A alkaa äkillisesti, ja yleensä ensimmäiset oireet ovat ruokahaluttomuus ja pahoinvointi. Sairastuneella on myös kuumetta ja vatsakipua. Iho ja silmän kovakalvot muuttuvat keltaisiksi muutaman päivän kuluttua ensioireista. Keltaisuus johtuu bilirubiinista, joka on hemoglobiinin hajoamistuote, ja jota tulehtunut maksa ei pysty hajottamaan edelleen. Pienillä lapsilla tauti on usein täysin oireeton. Vakavan maksatulehduksen riski lisääntyy iän kasvaessa; tauti johtaa kuitenkin erittäin harvoin kuolemaan.

Miten tartunta todetaan?

Hepatiitti A voidaan todeta mittaamalla veressä olevia vasta-aineita. Tuoreessa hepatiitti A:ssa IgM-luokan vasta-aineet ovat koholla ja maksan toimintakokeista S-ALAT ja S-ASAT arvot nousevat. Sairastettu hepatiitti A antaa elinikäisen suojan ja IgG-luokan vasta-aineita voidaan mitata vuosien kuluttuakin.

Miten hepatiitti A:ta hoidetaan?

Hepatiitti A:han ei ole olemassa täsmälääkitystä. Joskus sairastunutta joudutaan hoitamaan sairaalassa. Tauti parantuu itsestään, vaikka aikuisella toipumiseen voi kulua kuukausiakin. A-hepatiittiin sairastunut ei jää koskaan taudin kantajaksi.

Miten hepatiitti A:n tarttuminen ehkäistään?

Rokotus

Hepatiitti A -rokotus antaa hyvän suojan. Rokotusannoksia annetaan kaksi 6─12 kuukauden välein, jolloin rokotteen antama suoja on hyvin pitkä, ainakin 20 vuotta. Gammaglobuliini antaa lyhyen, 1─2 kuukauden ja noin 70─80 prosenttisen suojan. Rokotukset suojaavat hepatiitti A:lta, vaikka ne annettaisiin juuri ennen matkustamista. Suomessa hepatiitti A -rokotus annetaan osana yleistä rokotusohjelmaa suonensisäisten huumeenkäyttäjille ja heidän lähikontakteilleen sekä verenvuototauteja sairastaville, jotka saavat plasmaperäisiä verituotteita. Rokotuksista voi kysyä neuvoa omasta terveyskeskuksesta.
Gammaglobuliinia käytetään nykyään lähinnä hepatiitti A -potilaan lähikontakteille.

Käsihygienia ja ruokailu

Matkustettaessa kädet kannattaa pestä aina WC:ssä käynnin jälkeen ja ennen ruokailua. Kypsentämättömän ruuan ja erityisesti raakojen nilviäisten syömistä kannattaa välttää. Pullotettu juomavesi on hyvä ostaa kaupasta. Ravintoloissa ja kahviloissa juomiin ei kannata pyytää jääpaloja.

Infektiotaudit